Uutiset

SOTE-paneeli uudistuksen äärellä | Labquality Days

Kirjoittanut Labquality Days | 11.12.2017

Suomen politiikan keskustelluin aihe – sote-uudistus – ei jätä ketään kylmäksi. Yle Uutisten mukaan kansalaisten ykköstoive hallituksen päähankkeelle on nykyistä parempi pääsy sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Hanke on kuitenkin jo työstövaiheessa saanut runsaasti kritiikkiä ja vakavia iskuja.

Esimerkiksi kuntaliiton toteuttamassa kansalaisten nykyisiä terveyshyötyjä tutkineessa Utilis Sanitas -hankkeessa kävi ilmi, että tulevan lain mahdollistama potilaan vapaus valita paras hoito eri tuottajien väliltä on kyseenalainen niin kauan, kun potilas ei tiedä, mikä hoidon laatu eri terveydenhuollon yksiköissä on.  Lain edellyttämä valinnanvapaus edellyttäisi kansallisen terveyshyödyn seurantajärjestelmän eli ns. laaturekisterin perustamista – muutoin potilas joutuu valitsemaan parhaan hoitopaikan sokkona. Toisaalta valinnanvapaus vaatii toimiakseen myös isot järjestelmämuutokset, koska uusien siirtymäaikojen pelätään jäävän liian lyhyiksi.

Näistä ja monista muut kysymyksistä keskustellaan Labquality Days -kongressin 9.2.2018 klo 13-14 järjestettävässä SOTE-paneelissa aiheella ”Nyt se tulee – vai tuleeko?”.

Paneelia moderoi Sydänliiton pääsihteeri, entinen oikeusministeri ja kansanedustaja Tuija Brax. Uudistuksen monista näkökulmista keskustelevat Aarne Aktan (Pihlajalinna), Anu Niemi (Siun Sote), Madis Tiik (Sitra) sekä Liisa-Maria Voipio-Pulkki (STM).